Tekstit

Burnoutista motivoivaan johtamiseen

Itsetunto ja motivaatio kulkevat omasta mielestäni käsi kädessä. Tästä kielii oma henkilökohtainen kokemuspohjani. Olin aikanaan tilanteessa, jossa tekemäni, valehtelematta massiivinen työmääräni tuntui kehuskelemisen arvoiselta. Se mitä tapahtuikin taustalla salakavalasti, oli suhteellisen merkittävä loppuun palaminen, eli burn out. En välttynyt sen ohessa ilmestyneiltä liitännäistuotteiltakaan, kuten ammatillisen itsetunnon katoamiselta, motivaation salaperäiseltä totaaliselta häviämiseltä, sekä työperäisiin seikkoihin nivoutuneelta masennukselta. Olen tehnyt elääkseni vuosia intohimoni kohdetta, mutta tietämättäni edellä mainitsemastani syystä olin valmis lopettamaan kaiken ja hakeutumaan uusille urille. Tämä osaltaan johdatti minut myös Haaga-Heliaan. Tarkoitukseni ei ole voivotella kokemaani, tai edes näyttää varoittavaa esimerkkiä. Tarkoitan vain, että tiedän miltä tuntuu, kun koko itsetunto häviää ja motivaation rippeitä ei ole edes nimeksi asti. Kun olet tilanteessa, ettet ed...

Valmennuksesta myötätuntoon

 Olemme puhuneet kurssilla paljon valmennuksesta eli coachingista, mikä uskoakseni monelle meistä tarkoitti ennen tätä kurssia lähinnä jääkiekkojoukkueen valmentajatiimiä tai kansanedustajien puhevalmentajia. Itselleni avautui ainakin täysin uusi maailma kuullessani valmentavaan johtamiseen liitettävästä coachauksesta. Suomen Coaching-yhdistyksen mukaan coaching on prosessi, jossa on selkeä tavoite pohjalla. Coachingin perimmäinen tavoite on haastaa coachattavaa kohtaamaan omia tunteita ja ajatuksia kysymällä ja vastaanottamalla. Ohjauksen tavoitteena on vapauttaa luovuutta ja vapautta valmennettavassa. (S.a.) Mieleeni heräsikin ajatus, miksi en ole koskaan johdatellut omia ajatuksiani niin, että olisin yrittänyt valmentaa itse itseäni? Vietän kuitenkin merkittäviä ajanjaksoja oman pääni sisällä ajatuksieni kanssa, miksi en koskaan johdattele itseäni rakentavaan valmennushetkeen, jossa miettisin päissäni omien tunteideni syitä tai kehitystarpeita ja niihin vaadittavia henkisiä ...

Epäsäännöllinen suunnittelemattomuus

 Elämäni on usein ajanhallinnallista kaaosta. Ainoa säännöllisyys, jonka varaan voin laskea, on epäsäännöllisyys. Herätessäni eilen lauantai aamuna olin varautunut viettämään ensimmäisen vapaan lauantain kotona sitten helmikuun 12. päivän. Noin kello 11.20 puhelimeeni tuli kuitenkin viesti: ”Moi! Heräsin tänään kovin flunssaisena, pääsetkö tuuraamaan mua tänään Tahkolle?”. Nousin, hyppäsin suihkuun, pakkasin tavarat ja kello 11.50 minua ja pianoani oltiin hakemassa kotioveni edestä. Onneksi en ollut suunnitellut muuta lauantailleni, kuin imuroimista ja tiskaamista. Kaksi välttelemääni kotityötä, jotka pystyin kyllä jättämään välistä. Olen aina ollut ajankäytön kanssa tietyllä tavalla sujuva, saan aina kaiken tehtyä määräaikaan mennessä. Harvemmin ennakoin ja teen asioita valmiiksi hyvissä ajoin, pääasiassa jäljelle jää aikaa tunteja. Tähän vaikuttavana syynä on mahdollisesti se, etten suunnittele ajankäyttöäni. Cal Newportin blogin mukaan tehtävien etukäteen suunnittelu ja aikata...

Itsensä johtamisen oppimista askel kerrallaan

  Ajatus: itsensä johtaminen prosessina on jatkuvaa oppimista. Vaikka teoriaa voi opiskella loputtomiin kirjoista, osallistua seminaareihin ja kursseille, niin tärkeimpänä oppimisen aiheena on oma itsetuntemus. Teoreettinen osaaminen toimii hyvin pohjatyönä, mutta tärkeimpänä kykynä näkisin itse vankkaa taitoa mennä syvälle itseensä ja kyetä reflektoimaan omia tuntojaan, mielitekojaan, persoonallisuuttaan, itsetuntoaan, sekä henkilökohtaista kokemuspohjaansa. Jos et itse pysty ymmärtämään mielesi sopukoita, ei kukaan muukaan saa niitä sinusta kaivettua. Elämän ei edes tarvitse olla suuren murroksen edessä, jotta itsensä johtamiselle voi olla tarvetta. Vaikka tekisit töitä leppoisassa ympäristössä pitämässäsi työssä niin muutosta voi kaivata pieniinkin arkisiin asioihin. Kykyyn laatia aikatauluja, säännölliseen syömiseen tai liikkumiseen. Laura Suoreijuksen kirjoittamassa blogissa itsensä johtaminen on: -arvopohjaista, joka lisää merkityksellisyyden tuntua -tavoitteellista, jo...